2. toukokuuta 2011

RONJA RYÖVÄRINTYTÄR KUTSUU LAPSIPERHEITÄ SMOOLANTIIN

Palkittu Astrid Lindgrenin maailma Smoolannin Vimmerbyssä on nousemassa Euroopan johtavien teemapuistojen joukkoon. 300 kilometriä Tukholmasta sijaitseva kohde on tehnyt viime vuosina johdonmukaista kehitystyötä. Tulevan kesän uutuus on Ronja Ryövärintytär -tarinan ympärille rakennettu alue.

Uusi Ronja Ryövärintyttären maailma on entiseen verrattuna kooltaan kymmenkertainen. Alueelta löytyvät muun muassa sadusta tuttu 7-metrinen vesiputous, Rutjankoski, mahtava Matiaksenlinna sekä Karhuluola ja Helvetinkolu. Suuren panostuksen on mahdollistanut puiston pääomistajan Lindgrenin perheen Saltkråkan –yhtiön 30 miljoonan kruunun investointi puistoon. – Uskomme että Astrid Lindgrenin maailma voi olla tulevaisuudessa yksi Euroopan johtavista teemapuistoista. Haluammekin antaa sille parhaat mahdolliset edellytykset kehittymiseen matkakohteena, Saltkråkan AB:n toimitusjohtaja Nils Nyman sanoo. Odotukset kesällä aukeavan uudisalueen ja puiston tulevaisuuden suhteen ovat korkealla. - Kyse on historiamme suurimmasta yksittäisestä panostuksesta. Haluamme sen avulla lähentyä entisestään Astrid Lindgrenin satujen maailmaa, puiston toimitusjohtaja Mikael Ahlreup sanoo. LAPSIPERHEIDEN PALKITSEMA Suositun ruotsalaisen matkailuportaalin BarnensTuristguide.se lukijat äänestivät vastikään Astrid Lindgrenin Pohjoismaiden parhaaksi matkailukohteeksi. Internet-sivusto Barnsemester.se puolestaan valitsi kohteen Pohjoismaiden parhaaksi teemapuistoksi jo viidettä kertaa peräkkäin. Äänestykseen osallistui 70 000 ruotsalaista lapsiperhettä ja ehdokkaiden joukossa oli muun muassa Ruotsin Kolmården, Tanskan Legoland sekä Muumimaailma Naantalissa. - Lapsiperheiltä tuleva kiitos tuntuu erityisen hienolta. Tunnustukset osoittavat, että olemme valinneet kehitystyössämme oikean suunnan. Viime vuosien suuret panostukset esimerkiksi Peppi Pitkätossun Huvikumpu-miljööseen sekä kunnolliseen lähiseudun raaka-aineista tehtyyn ruokaan näyttää tuovan vierailtamme kiitosta, puiston toimitusjohtaja iloitsee.

Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos haluat apua Ruotsiin liittyvän jutun kanssa! 

Joonas Halla
PR Manager
VisitSweden

Puh. 050 346 5256   

A part of the official gateway to Sweden