5. helmikuuta 2009

Pekka Töpöhäntä 70 vuotta

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Ruotsissa julkaistiin ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -lastenkirja.

 

Tuon ensimmäisen teoksen nimi oli Pelle Svanslös på äventyr, ja vuosien kuluessa Gösta Knutssonin kissahahmo Pekka Töpöhännän seikkailut ovat tulleet tutuksi myös suomalaisille. Harva kuitenkaan tietää, että Uppsalasta löytyy Pelle Svanslös hus -niminen satumuseo, ihan kävelyetäisyydellä ydinkeskustasta.
 
Teemakävelyt ovat turisteille ehkä hieman tutumpia. Uppsalan tunnetuimman kissan tassunjäljillä on nimittäin kuljettu jo vuodesta 1978 lähtien, kurkistellen kujille ja kivijalkoihin. Kiertokävely alkaa tuomiokirkolta ja kestää noin tunnin. Kesäkaudella 22.6. - 9.8. näitä kävelyjä järjestetään neljä kertaa päivässä eikä niille tarvitse erikseen ilmoittautua. Noin viisi euroa maksavan lipun voi ostaa suoraan oppaalta. Ryhmille voi tiedustella suomea tai englantia osaavaa opasta.
 
Uppsalan seudulla riittää myös paljon muuta kivaa nähtävää koko perheelle. Yksi jännittävä elämys on esimerkiksi Lennakatten-matka. Puksuttava museojuna vie kesähelteellä kaupungista maaseudulle ja takaisin. Päivän menopaluulippu koko perheelle maksaa noin 40 euroa. Tähän hintaan saa matkustaa yhteensä 66 kilometriä luonnonkaunista reittiä, Upplannin pikkukylästä toiseen.

Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos haluat apua Ruotsiin liittyvän jutun kanssa! 

Joonas Halla
PR Manager
Region Europe East / Finland
VisitSweden

Puh. (09) 622 1235
Kännykkä 050 346 5256   

Community of Sweden.com


Related member stories


Jäsenten parhaat valokuvat

A part of the official gateway to Sweden