Ruotsalaiset jouluperinteet
Ruotsissa joulunviettoon valmistaudutaan erilaisin perintein koko adventtiajan. Kuten Suomessa, varsinainen joulunvietto käynnistyy Ruotsissa jouluaattona 24. joulukuuta. Joulukuusi seisoo kodeissa paraatipaikalla lahjat juurellaan. Huolellisesti pakattujen, jouluriimein somistettujen pakettien vieressä on oljesta tehty pukki, joka pohjautuu saksalaisiin tapoihin.
Ensimmäisen adventtisunnuntain aikaan alkavat glögijuhlat ja joulumarkkinat. Aivan kuin joulupöydissä ei olisi juhlaa tarpeeksi, järjestetään kodeissa ja työpaikoilla lukemattomia glögitilaisuuksia. Myös kouluissa ja päiväkodeissa juodaan glögiä, tosin alkoholitonta.
Joulumarkkinoilla myydään kaikkea käsitöistä perinneherkkuihin, joihin Ruotsissa kuuluvat esim. piparkakut, Lucia-pullat (Lussekatter), glögi ja kotitekoinen suklaa. Suurimmat ja tunnetuimmat joulumarkkinat järjestetään Tukholman Skansenilla ja Vanhassa kaupungissa sekä Göteborgin Kronhusetissa ja Lisebergin huvipuistossa.
Ruotsalainen tapa laulaa yhdessä iloisia joululauluja ja tanssia kuusen ympärillä on kuvattu koko komeudessaan Ingmar Bergmanin Oscar-palkitussa Fanny ja Alexander-elokuvassa.
Lihava punainen joulutonttu (joka Suomessa tunnetaan joulupukkina) vierailee ruotsalaisissa kodeissa iltapäivällä ja aloittaa käyntinsä kysymällä: ”Onko täällä kilttejä lapsia?” Haddon Sundblom (jonka äiti oli ruotsalainen) piirsi tämän leppoisan joulutontun amerikkalaiselle virvoitusjuoma-valmistajalle vuonna 1931, todennäköisesti taiteilija Jenny Nyströmin tonttukuvien innoittamana. Joulutontun vierailu päättyy siihen, että hän saa maistaa joulupuuroa. Tämä tapa on peräisin ajalta, jolloin ruotsalaiseen kansanuskomukseen kuuluivat keijut, noidat, tontut ja muut olennot, ja jokaisella kodilla uskottiin olevan oma kotitonttunsa suojelijanaan. Kotitonttu sai aina puuroa jouluna – muuten taloa kohtasi epäonni.
Joulupäivänä 25. joulukuuta jotkut menevät aikaisin aamulla joulukirkkoon. Sekä joulupäivä 25.12. että tapaninpäivä 26.12. omistetaan juhlien jatkamiseen: syödään lipeäkalaa ja muita jouluruokia, käydään elokuvissa, tehdään pitkiä kävelyretkiä ja tavataan vanhoja ystäviä.
Heti joulun jälkeen monet ruotsalaiset matkustavat tuntureille, ja monet hiihtokeskukset ovatkin lähes täynnä vuoden ensimmäisellä viikolla.
Aamun sarastaessa Ruotsissa 13. joulukuuta tuhannet valkoisiin kaapuihin pukeutuneet nuoret ruotsalaistytöt tuovat valoa Ruotsin talven pimeyteen.
Ensimmäisestä adventtisunnuntaista alkaen Tukholmassa järjestetään monia joulukonsertteja.
Syömisellä ja juomisella, ja näin ollen joulupyödällä, on keskeinen asema ruotsalaisessa joulunvietossa.
Tutustu Suurtorin ja Kungsträdgårdenin joulumarkkinoihin.
Visbyn katujen tunnelma off-season on sanoinkuvaamaton. Nyt on mainio hetki matkata idylliselle saarelle!
Joulukoristeltu Åre tarjoaa ihanteelliset puitteet jouluostoksiin ja -viettoon rauhallisemmassa ympäristössä.