Voit pelkän metrolipun hinnalla ihailla useimmilla metroasemilla 1950–2000-luvuilta peräisin olevia veistoksia, mosaiikkeja, maalauksia, installaatioita, kaiverruksia ja korkokuvia. Taidenäyttelytilojen pituus on huikeat 110 kilometriä ja nähtävänä on satojen taiteilijoiden töitä. Kaikki teokset eivät ehkä ole jokaisen mieleen, mutta uskomme metromatkustajien kuitenkin arvostavan taiteilijoiden pyrkimystä vedota monenlaisten katselijoiden aisteihin. Tarjolla on todella valtava määrä katseltavaa. Tukholmassa on kauan haluttu tuoda taidetta kaikkien ihmisten ulottuville.
Tähän tarjoutui upea mahdollisuus, kun Tukholman metrojärjestelmään rakennettiin 1950-luvulla T-Centralenin asema, jossa taidetta on nähtävänä aseman seinien laatoituksissa ja korkokuvioissa.
Metrojärjestelmän sadasta asemasta 90:llä on nähtävänä monimuotoisia valtavia taideteoksia, jotka sulautuvat erinomaisesti aseman ympäristöön. Esimerkkeinä mainittakoon mm. Solna Centrum, jossa junalaiturin kirkkaanpunainen katto tuntuu vyöryvän laiturille. Aseman seiniin on maalattu kilometrin pituudelta kuusimetsää. Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä, mutta tämä, kuten myös Tukholman muiden metroasemien taide, on täysin omaa luokkaansa.
Metrojärjestelmässä on esillä useiden satojen taiteilijoiden töitä, joita kaikkia voi olla vaikea ehtiä näkemään. Yhden voimassa olevan lipun hinnalla kannattaa kuitenkin tutustua neljän tai viiden aseman taiteeseen jonkun Tukholman metron taideasiantuntijan opastuksella. Voit tutustua niihin myös omin päin ostamalla metrolipun T-Centralenissa ja matkustamalla sinisellä linjalla Rådhusetin ja edelleen Fridhemsplanin asemalle ja palaamalla sen jälkeen samalla linjalla Kungsträdgårdenin asemalle.