Millennium-kierros

Millennium-trilogiastaan kuuluisa kirjailija ja journalisti Stieg Larsson toimi viimeiset 25 vuottaan pienen mutta vaikutusvaltaisen vasemmistolaislehden toimittajana Tukholmassa.

Stieg Larsson kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2004 vain 50-vuotiaana. Eri puolilla Ruotsia levisi huhuja, että hän kuoli epäilyttävissä oloissa, koska hän tutki ja kirjoitti Ruotsissa toimivista äärioikeistolaisista ja rasistisista liikkeistä. Paikallinen media teki tästä tietenkin ison jutun, mutta huhut olivat täysin perättömiä.

Merkillistä asiassa oli se, kuten hänen ihailijansa tulivat tietämään, että Stieg Larsson teki juuri ennen kuolemaansa julkaisusopimuksen Millennium-kirjasarjastaan. Sarja oli tarkoitettu alun perin 10 kirjan sarjaksi, mutta kirjoja syntyi hänen odottamattoman kuolemansa vuoksi vain kolme ja neljännestä vain osa.

Kirjat Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti, saivat Ruotsissa valtavan suosion, ja kahden ensimmäisen kirjan englannin-, ranskan- ja saksankielisiä käännöksiäkin on myyty miljoonia kappaleita.

Useimmat Millennium-sarjan tapahtumista sijoittuvat Södermalmille, joka on yksi Tukholman 14 saaresta, ja entinen työläiskaupunginosa. Parin viime vuosikymmenen aikana Södermalmin aluetta on kohennettu huomattavasti. Täällä Larssonin kirjojen miljöössä Tukholman kaupunginmuseo järjestää Millennium-kierroksia.

Kävelykierros kestää noin 90 minuuttia. Tärkeimpiä paikkoja reitin varrella ovat Götgatan, jossa trilogian päähenkilön Mikael Blomkvistin toimisto sijaitsee, hänen huoneistostaan Riddarfjärdenille avautuva näköala sekä Södermalmilla sijaitseva legendaarinen ravintola Kvarnen, jossa kirjojen toinen päähenkilö Lisbeth Salander usein viettää aikaansa. Kesällä 2010 kierrokselle oli jo saatavilla suomenkielinen opastus.

Millenium-kirjojen maisemiin voi tutustua myös oma-aloitteisesti hankkimalla Millenium-kartan, joita on myynnissä kaupunginmuseossa ja Stockholm Tourist Centressä.

Elokuvaversiot saivat suuren suosion Suomessakin, ja nyt joulukuussa 2011 levitykseen tulee amerikkalainen versio. Tässä alla sen trailer:


 

Voit lukea lisää Millennium-kierroksesta Tukholman kaupunginmuseon verkkosivuilta. Hyödylliset linkit löydät sivun vasemmalta puolelta.

Fifth Avenue Shoe Repair at Södermalm, Stockholm

Södermalm

Södermalm ihastuttaa kävijän rennolla tunnelmallaan ja muotia, designia, huippu-uutuuksia ja second-hand-vaatteita ja asusteita sisältävällä mielenkiintoisella mixillään.

Huvudskär in Stockholm archipelago

Tukholman vertaansa vailla oleva saaristo

Ainutlaatuinen ja vaikuttava Tukholman saaristo koostuu yhteensä 24 000 erikokoisesta saaresta ja luodosta, joista vain tuhatkunta on asuttuja.

Varaa online VisitSwedenin yhteistyökumppaneilta

Varaa majoitus
Stockholm

Mainos:

A part of the official gateway to Sweden