Historiallinen ympäristö

Myös Tukholman lähialueet tarjoavat runsaasti mielenkiintoisia kohteita.

Näihin nähtävyyksiin kuuluu kolme kohdetta UNESCOn maailmanperintölistalta:
Kaunis Metsähautausmaa (Skogskyrkogården), jonka innovatiivisen modernistinen ja kansallisromanttinen maisema-arkkitehtuuri hivelee silmää.
Ruotsin kuningasperheen kotilinna Drottningholm (jota on usein kutsuttu pohjoisen Versaillesiksi) puistoineen ja teattereineen.
Viikinkiasutuksen jäännökset Birkassa, Björkön saarella Mälarjärvessä.

Muita, Tukholman ulkopuolella olevia ainutlaatuisia nähtävyyksiä ovat Millesgårdenin museo ja veistospuisto, joka sijaitsee kallionharjalla Lidingössä. sekä 1700-luvulta peräisin olevat puistot Hagaparken, Albano ja Frescati.

Mukavuudenhaluisille suosittelemme jotakin monista sightseeing-risteilyistä, jotka lähtevät laitureilta eri puolilla kaupunkia - valittavana on kaikkea lyhyistä lauttamatkoista ja kiertoristeilyistä kokopäiväretkiin Mälaren-järvelle tai Tukholman upeaan saaristoon.

Varaa online VisitSwedenin yhteistyökumppaneilta

Varaa majoitus
Stockholm

Mainos:

A part of the official gateway to Sweden