Rantojen ja merimaisemien kaupunki

Vain kivenheiton päässä Malmön Stora Torgetilta sijaitsevaan vanhaan teollisuussatamaan on viime vuosikymmenen aikana rakennettu kokonainen kaupunginosa nimeltään Västra hamnen (Länsisatama).

Uudella alueella rannan tuntumassa sijaitsevat huoneisto- ja toimistorakennukset ovat pitkähkön ja leveän rantatien varrella. Täällä sijaitsevat myös monet suositut ja trendikkäät ravintolat, baarit, kahvilat ja yökerhot. Västra hamnen on todella suosittu kohtaamispaikka koko lämpimän kauden ajan - joka on tietenkin pitempi Malmössä kuin maan pohjoisemmissa osissa. Tällaista ilmapiiriä ei odottaisi löytävänsä näillä leveysasteilla sijaitsevasta suurkaupungista. Västra hamnen on paikka, johon kaupungissa ja sen ympäristössä asuvat ja muualta tulevat kävijät tulevat ottamaan aurinkoa, rentoutumaan, pelaamaan, uimaan ja sekä katselemaan muita että näkymään.

Västra hamnenissa on myös upea espanjalaisen arkkitehdin Santiago Clatravan suunnittelema 190 metrin korkuinen maamerkki Turning Torso. Torni on saanut laajalti tunnustusta yhtenä viime vuosien huomattavimmista rakennuksista Euroopassa, ja sen ympäristössä on myös monia muita arkkitehtuurisesti kiinnostavia uusia rakennelmia. Täällä on myös Euroopan suurimpiin ja parhaimpiin rullalautapuistoihin lukeutuva Stapelbäddsparken, joka on paikallisten nuorten suosima kantapaikka ja Quicksilver Bowlriders -kilpailujen isäntä kesällä 2007. Västra hamnenia kehitetään ja laajennetaan edelleen uusilla jännittävillä rakennuksilla, joilla luodaan kiehtova uusi 2000-luvun rannikkokaupungin ilme.

Västra hamnenista on ihastuttava näkymä kauniisti veden yli Tanskan rannalle kaartuvalle, 8 km pitkälle Juutinrauman sillalle ja selkeällä säällä vastapuolen ranta on selvästi näkyvissä. Monet käyvät myös Lernackenissa, josta silta alkaa ja jossa sijaitsevasta Luftkastelletin tähystyspaikasta voi nähdä sillan vaikuttavat rakenteet.

Jos haluat mennä rannalle lähtemättä silti kaupungista, Malmö tarjoaa yhtenä Pohjois-Euroopan harvoista suurkaupungeista hienoja rantoja keskikaupungin tuntumassa. 2,5 km pitkää Ribergsborgin rantaa kutsutaan toisinaan Skandinavian Copacabanaksi. Alueella oleva pitkä laituri johtaa historialliseen Kallbadhusetiin, jossa voi harrastaa alastonuintia sekä kesällä että talvella (miehille ja naisille on omat osastot). Täällä on myös ravintola ja kahvila.

Pildammsparken in Malmö

Puistoja, rantoja ja rantakortteleita

Malmö on tunnettu monista kauniista puistoistaan ja laajoista viheralueistaan. Vuonna 1900 avattu Slottsparken (Linnanpuisto) ja sen vieressä sijaitseva vanhempi Kungsparken (Kuninkaanpuisto) ovat suosittuja viheralueita, joissa on runsaasti avaria nurmikenttiä ja monia kauniita lampia.

The Malmö festival

Malmöfestivalen

Elokuun lopussa järjestettävä Malmöfestivalen-tapahtuma on viikon kestävä megatapahtuma, joka tarjoaa sekä ruotsalaista että kansainvälistä viihdettä jopa 20 eri näyttämöllä.

Varaa online VisitSwedenin yhteistyökumppaneilta

Varaa majoitus
Malmö

Mainos:

Community of Sweden.com


Related member stories


Jäsenten parhaat valokuvat

A part of the official gateway to Sweden