Malmö – Ruotsin portti Manner-Eurooppaan
Viime vuosikymmenen aikana Malmö on kokenut milteipä jälkiteollisen vallankumouksen. Kansainvälinen kaupunki on ottanut rantakorttelinsa uudelleen käyttöön – rannan tuntumaan on rakennettu kokonaisia uusia kaupunginosia, jotka ovat nyt täynnä mielenkiintoista modernia arkkitehtuuria ja vilkasta katuelämää. Yhden radikaalin muutoksen on tietenkin aiheuttanut vuonna 2000 avattu jättimäinen Juutinrauman silta. Se yhdistää Malmön vain 20 minuutin päässä sijaitsevaan Tanskan pääkaupunkiin Kööpenhaminaan muodostaen näin kahden valtion välisen yhteisen alueen, joka on yksi Pohjois-Euroopan nopeimmin kasvavia, jännittävimpiä ja energisimpiä kaupunkialueita.
Malmö on ihanteellinen keskus, josta käsin voi tutustua tähän uuteen alueeseen. Lisäksi vajaan tunnin ajomatkan päässä näiden kahden suuren metropolin lisäksi löytyy myös monia historiallisia, viehättäviä pikkukaupunkeja ja kyliä, upeita rantoja ja mahtavia linnoja ja kartanoita.
Laajenemisestaan huolimatta Malmön kantakaupunki koostuu silti yhä pienestä, ystävällisestä ja viihtyisästä keskustasta, jossa miltei kaikki sijaitsee kätevästi kävelyetäisyydellä. Malmössä on esimerkiksi omia rantoja Ribersborgissa, Sibbarpissa, Klagshamnissa ja Scaniabadetissa. Ui virkistävässä merivedessä täällä käydessäsi. Voi olla myös kiinnostavaa tietää, että Malmössä asuu 164 eri kansallisuutta ja kaupungissa puhutaan noin 100 eri kieltä. Monikulttuurisuus heijastuu kiinnostavalla tavalla kaupungin runsaassa ravintola- ja kahvilatarjonnassa.