Metsästys

Hirvestystä suolla tai jäniksen jäljitystä vastasataneessa lumessa. Sorsastusta auringonlaskussa järven rannalla. Pointterit nuuskimassa jälkiä tunturien ruskassa.

Metsästyskausi tarjoaa metsästäjälle runsaasti ilonaiheita värikkäiden luontoelämysten lisäksi. Vaikka itse metsästäminen onkin tärkeintä, metsästäjän aistit saavat paljon muitakin virikkeitä. Hänen on lisäksi tutustuttava riistanhoitoon ja koirankoulutukseen sekä harjoiteltava ampumista.

Riistan talteenotto parhaalla tavalla on myös osa metsästystä. Siihen voin kuulua hirvipaistin valmistus tai ketunnahan muokkaus. Metsästyksellä rajoitetaan myös vahinkoja, joita villieläimet aiheuttavat teillä, metsissä ja viljapelloilla. Ruotsissa metsästyskausi ulottuu syksystä talveen (elo-helmikuu). Metsästys on myös sosiaalista toimintaa, ja sitä on harjoitettu ikimuistoisista ajoista asti. Rentoutuminen leiritulen ääressä on usein päivän kohokohta. Metsästysseurueessa ratkaisevat taidot ja toveruus, ei yhteiskunnallinen asema.

Ruotsin metsissä vaeltaa satojatuhansia hirviä, joten ei ole mikään ihme, että metsästys on suosittu harrastus. Vaikka n. 250 000 metsästäjää kaataa vuosittain n. 100 000 hirveä, niitä on yhä jäljellä metsissä kaksin-kolminkertainen määrä.

Miten Ruotsissa pääsee metsästämään? Voit hankkia vierailijoille tarkoitetun maksullisen metsästysluvan. Yhä useammat maanomistajat ja metsästysseurat tarjoavat ruotsalaisille ja ulkomaalaisille metsästäjille maksullisia metsästyslupia. Jos ulkomaalaisella metsästäjällä on metsästyslupa omassa maassaan, hän voi myös vaihtaa lupansa ruotsalaisen metsästäjän kanssa.

Mainos:

Community of Sweden.com


Related member stories


Jäsenten parhaat valokuvat

A part of the official gateway to Sweden