Nauti aidon ruotsalaisen muotoilun kauneudesta

Taalainmaan alue on Ruotsin perinnekäsitöiden johtava keskus, ja täältä on kotoisin Ruotsin kansallissymboli taalainmaanhevonen, johon on maalattu tyypilliseen tapaan värikkäitä kukkakoristeluja kurpitsa-tekniikalla. Samaa koristelutyyliä käytetään monissa Taalainmaan tyypillisissä perinnekäsitöissä, kuten puuesineissä, rautatöissä, tekstiileissä, keramiikassa, koruissa ja jopa hiustaiteessa – ainutlaatuisessa ihmishiusta käyttävässä kudontatekniikassa! Tyypillinen Taalainmaan tyyli toistuu tietenkin myös upeissa kansallispuvuissa, joita sekä vanhat että nuoret käyttävät edelleen paikallisissa juhlatilaisuuksissa – erityisesti juhannuksena – enemmän kuin missään muualla Ruotsissa.

Taalainmaalla on runsaasti liikkeitä ja myyntipisteitä, joissa voi katsella ja ostaa laadukasta kansantaidetta ja käsitöitä. Esimerkiksi Leksands hemslöjdsförening (Leksandin käsiteollisuusyhdistys) on iso ja hyvinvarustettu liike Leksandin keskustassa. Voit tutustua Ruotsin historialliseen kansantaiteeseen esimerkiksi Taalainmaan museossa Falunissa ja tietenkin myös Tukholman Pohjoismaisessa museossa (Nordiska museet). Taalainmaanhevonen on alun perin kotoisin Nusnäsin kylästä. Siellä on useita verstaita, joista voi ostaa käsityönä valmistettuja hevosia.

Jos olet kiinnostunut Ruotsin modernin muotoilun ja sisustuksen alkuperästä ja pohjoismaisesta estetiikasta yleensä, sinun kannattaa käydä Falunin lähellä sijaitsevassa upeassa Sundbornissa. Sundborn on edellisvuosisadan vaihteen kansallisromanttisen taiteilijan Carl Larssonin ja hänen vaimonsa Karinin museona säilytetty koti. Carl Larsson oli yksi Ruotsin johtavista sisustuksen uranuurtajista.

Nykyaikaisen muotoilun laajimmassa merkityksessä Tukholma on tunnettu Euroopan johtavana keskuksena ja verrattavissa Milanoon, Pariisiin ja Lontooseen. Designin harrastaja voi viettää Tukholmassa viikkoja hemmotellen itseään muotojen, värien ja mittasuhteiden kauneudella. Monia hyvin kiinnostavia liikkeitä löytyy kuitenkin myös pääkaupungin ulkopuolelta. Nykydesignin intohimoisille harrastajille on tarjolla mielenkiintoisia kauppoja, sisustusliikkeitä ja käyntikohteita myös muissa kaupungeissa, kuten Uppsalassa, Örebrossa, Västeråsissa, Falunissa, Eskilstunassa ja Gävlessä. Maaseutu tarjoaa runsaasti ruotsalaista muotoilua ja käsityötä esitteleviä matkakohteita. Hyviä esimerkkejä on niin runsaasti, että on vaikea poimia esiin joukosta vain muutamia.

Värmlannin Hälleforsissa sijaitsevan House of Design -talon laaja pysyvä 1900-luvun muotoilua esittelevä näyttely on mielenkiintoinen käyntikohde. Arvikan lähellä sijaitsevasta Klässbollin pellavakutomosta voit ostaa laadukkaasta pellavasta valmistettuja merkkituotteita edullisesti. Jos olet kiinnostunut pitkälle kehitetystä ja jännittävästä kansainvälisen tason puutarhasuunnittelusta, muista käydä tutustumassa Gävlen lähellä sijaitsevaan Ockelbon Wij-puutarhakeskukseen (Wij Trädgårdar), jossa on maailmankuulujen puutarhasuunnittelijoiden Lars Krantzin ja Simon Irvinen orgaanisia luomuksia.

Eri puolilla Keski-Ruotsia järjestetään monia muotoilu- ja käsityöretkiä ja näyttelyjä – erityisesti kesäisin.

Varaa online VisitSwedenin yhteistyökumppaneilta

Varaa matkapaketteja
Design

Mainos:

A part of the official gateway to Sweden