Nordiska museetin Muodin valta -näyttely

Nordiska museetin Muodin valta eli Modemakt-näyttely tutustuttaa kävijät kolmen eri vuosikymmenen, 1780-, 1860- ja 1960-lukujen ruotsalaiseen muotiin.

Ruotsissa elettiin näinä vuosikymmeninä suurten poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten mullistusten aikaa, mikä vaikutti myös ihmisten pukeutumiseen kaikissa eri yhteiskuntaluokissa, aina kansallispuvuista Ruotsin yläluokan asuihin. Nordiska museetin Muodin valta -näyttelyssä tyylimuutoksia esitellään mielenkiintoisella tavalla näiltä eri aikakausilta peräisin olevien alkuperäisten vaatteiden, hiustyylien ja asusteiden avulla. Useimpien vaatteiden käyttäjien nimet ovat aikojen saatossa joutuneet unohduksiin, mutta muutamia asuja on kuitenkin pystytty tunnistamaan, kuten August Strindbergin 1860-luvulta peräisin oleva smokki ja Ruotsin muotijournalistin Ingrid Schreweliuksen 1960-luvulla käyttämät Courrèges-saapikkaat.


Muodin valta -näyttely noudattaa Nordiska museetin vaatteiden ja muotinäyttelyiden arvostettua perinnettä: museon ”Paris–Stockholm”-näyttely oli esillä 20 vuoden ajan ja kansallispukunäyttely vuosikausia 2000-luvulle saakka. Molemmat ovat houkutelleet museoon paljon muodista ja vaatteista kiinnostuneita, ja niin uskomme myös Muodin valta -näyttelyn tekevän.

Muodin valta -näyttelyyn kuuluu myös tilapäinen trendinäyttely (Trend). 2000-luvun vaatesuunnittelua esittelevässä näyttelyssä on nähtävänä ruotsalaisen muodin 12 tunnettua nimeä, mm. J Lindberg, Cheap Monday ja Camilla Norrback.

Nordiska museet on Djurgårdenin saarelle vievää siltaa ylitettäessä oikealla näkyvä iso rakennus. Tänne pääsee Tukholman keskustasta bussilla tai laivalla 15 minuutissa.

Rosendals trädgård, garden and café at Djurgården

Kuninkaallinen Djurgården

Tukholman Djurgården on saari, joka koostuu suurimmaksi osaksi puistoista ja metsistä. Nähtävää ja koettavaa riittää silti moneksikin päiväksi.

A walk along Djurgårdskanalen in Stockholm

Ylenpalttisesti elämyksiä ja nähtävyyksiä

Tukholma avaa ovensa kaikille matkailijoille. Nähtävyyksiä riittää kuninkaan juhlavasta linnasta ajankohtaisten näyttelyiden valokuvamuseoon. Useat vierailukohteet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan.

Varaa online VisitSwedenin yhteistyökumppaneilta

Varaa matkapaketteja
Design

Mainos:

A part of the official gateway to Sweden