Luonnonhelmassa keskellä kaupunkia

Modernit metropolit Tukholma, Göteborg ja Malmö tarjoavat kaikki kaupunkielämään kuuluvat nähtävyydet. Samalla kävijöitä odottavat kuitenkin myös upeat metsät, hiekkarannat, kristallinkirkkaat järvet ja rikas floora ja fauna – aivan keskustan tuntumassa. Näissä kaupungeissa paluu luontoon on yhtä lähellä kuin lähin puisto, joita on todella runsaasti.

Kesäisessä Tukholmassa mikään ei vedä vertoja varhaiselle aamukävelylle Mälarenin rannalla. Silloin tukholmalaiset käväisevät aamu-uinnilla, joten sinäkin voit tehdä samoin. Tukholman rannat ovat puhtaita ja turvallisia. Kaksi suosituinta uimapaikkaa ovat Södermalmilla sijaitseva Långholmen ja Rålambshovsparkenin lähellä sijaitseva Norr Mälarstrand. Alueella on monia muitakin uimapaikkoja, kysele paikallisilta asukkailta.

Urbaanista luonnosta voi kuitenkin nauttia myös muualla kuin vain pääkaupungissa. Malmössä on monia mukavia ulkoilupaikkoja ja aktiviteetteja. Voit esimerkiksi lenkkeillä pitkin Ribersborgin, Sibbarpin tai Klagshamnin rantoja. Malmössä on runsaasti puistoja ja monenlaisia ulkoaktiviteetteja.

Göteborgissa voit vaeltaa metsäpoluilla ja lenkkeillä erilaisilla harjoitteluradoilla. Myös saaristo on vain lyhyen venematkan päässä. Muista käydä myös Delsjönin luonnonpuistossa, joka on rauhan tyyssija aidoimmillaan. Täällä voit nauttia kauniista metsäpoluista, ratsastaa ja jopa lasketella ja hiihtää.

Ruotsin suurkaupungeissa on tuhansia kilometrejä hyvin suunniteltuja, turvallisia pyöräilyreittejä. Täällä voit liikkua pyöräillen vapaasti sellaisissakin paikoissa, minne autolla, bussilla tai junalla ei pääse.

Kun seuraavan kerran käyt Tukholmassa, Göteborgissa tai Malmössä, tee myös löytöretkiä niiden ainutlaatuiseen luontoon.

Mainos:

Community of Sweden.com


Related member stories


Jäsenten parhaat valokuvat

A part of the official gateway to Sweden