Luolia ja tuntureita
Eri puolilla Ruotsia on noin 2 000 vuorta tai tunturia sekä luolaa, joita voi tutkia. Monet niistä sopivat hyvin matkailukohteeksi houkutellen antautumaan uusiin, jännittäviin seikkailuihin.
Kuvittele liikkuvasi hitaasti sisään- ja alaspäin pimeisiin syvyyksiin varusteinasi taskulamppu, kumisaappaat ja reppu sekä termos ja muita tarvikkeita. Mitä pitemmälle kävelet, ryömit tai jopa matelet, sitä syvemmälle maan pinnan alle laskeudut. Tunne on suorastaan musertava!
Asiasta erityisen kiinnostuneille tiedoksi, että eri puolilla maata on muutamia luolayhdistyksiä. Lisätietoja voi kysellä alueellisista matkailutoimistoista.
Kebnekaise on Ruotsin korkein tunturi, 2 117 metriä merenpinnan yläpuolella. Se sijaitsee Lapissa ja on Ruotsin korkea tunturikeskus. Kebnekaisen tunturiasema on 85 km päässä Kiirunasta ja kuuluu Svenska Turistföreningenille. Vaellusretket, jotka voivat olla helppoja tai haastavia, lähtevät täältä ja muilta alueen tunturiasemilta.
Tunnettu kilpailu on Kebnekaise Classic, eräs Pohjois-Euroopan haastavimmista ja vaativimmista hiihtokilpailuista, joka pidetään huhtikuun lopussa. Kilpailijoiden täytyy nousta neljän tunturin huipulle kahdessa päivässä.
Åreskutanin huippu on 1 420 metriä merenpinnan yläpuolella, ja sitä ympäröivät useat matalammat huiput. Purot ja joet virtaavat pitkin Skutanin rinteitä, ja sen pohjoispuolella on Kallsjön-järvi. Tunturin kasvillisuus on runsaslajista, ja sen eläimistöön kuuluvat mm. kettu, jänis, poro, harjus ja nieriä. Åreskutan tunnetaan parhaiten monipuolisista hiihtomahdollisuuksistaan, täällä voi hiihtää kesällä sekä talvella.
Sylarna ja Helags ovat Jämtlandin korkeinta tunturiseutua, jossa on jäätiköitä. Tämä on Ruotsin kasvitieteellisesti rikkaimpia ja kiinnostavimpia alueita.