Runoudesta fiktioon

Ruotsin modernin kirjallisuushistorian sanotaan yleensä saaneen alkunsa 1700-luvulla mystikon ja filosofin Emanuel Swedenborgin tuotannon myötä. 1700-luvun loppupuolella Ruotsin kansallisrunoilija Carl Michael Bellman kirjoitti kuoleman ajatuksella leikitteleviä elämänmyönteisiä juomalauluja ja huikentelevia, idyllisiä pastoraaleja.

Ruotsin nykykirjallisuus on saanut läpimurtonsa erityisesti viime vuosikymmenien aikana. Ruotsalaiset kirjailijat ovat pitkään tuottaneet teoksiaan lähinnä vain Ruotsin markkinoille, mutta nykyisin yhä useampia kirjoja käännetään monille eri kielille. Monien viime aikoina kansainvälisesti menestyneiden ruotsalaisten kirjailijoiden tuotanto on populaarikirjallisuutta. Tunnetuimpia ovat dekkari- ja jännityskirjailijat Jan Guillou ja Henning Mankell sekä hengellisesti suuntautunut prosaisti Marianne Fredriksson.

Toinen Ruotsissa voimakas kirjallisuudenlaji ovat lastenkirjat, mikä ehkä kuvastaa lasten verrattain vahvaa asemaa Ruotsin yhteiskunnassa. Kuuluisin nimi tällä saralla on tietenkin Astrid Lindgren. Hänen klassikkoteoksiaan ovat mm. Peppi Pitkätossu, Katto Kassinen, Ronja Ryövärintytär ja Veljeni Leijonamieli, joita on käännetty yli sadalle kielelle ja myyty miljoonia kappaleita eri puolilla maailmaa.
Lindgrenin kuusivuosikymmenvuotinen kirjailijaura teki hänestä Ruotsissa kansallisen ikonin, jonka kirjat ovat vaikuttaneet – ja vaikuttavat edelleenkin – ruotsalaisiin sukupolvesta toiseen, eikä vain lapsuudessa vaan läpi koko elämän.
 
Tämän artikkelin on alunperin julkaissut www.sweden.se - The official gateway to Sweden.
Teksti: Claes Britton

Astrid Lindgrens Värld in Vimmerby, Småland

Jännittäviä houkutuksia kaikenikäisille

Jos matkustat perheen kanssa, Etelä-Ruotsi on sekä mukava että kiinnostava kohde: Välimatkat ovat lyhyitä, ja joka etapilla on paljon nähtävää ja koettavaa, esimerkiksi Astrid Lindgrenin maailma Vimmerbyssä.

Nordic Watercolour Museum

Miellyttäviä kokemuksia kaikille aisteille

Jos olet kiinnostunut kulttuurista sanan laajimmassa merkityksessä, eteläisen Ruotsin kaupungit, taajamat ja maaseutu ovat täynnä nähtävyyksiä ja käyntikohteita.

Kvarnen restaurant in Stockholm

Millennium-kierros

Tukholman Södermalmilla voit tutustua Larssonin Tukholmaan. Tällä sivulla voit myös katsoa menestysleffan tulevan USA-version trailerin!

Kenneth Branagh as Kurt Wallander

Kurt Wallanderin jalanjäljillä Ystadissa

Ruotsalainen rikoskomisario Kurt Wallander herää henkiin Ruotsin eteläisimmän kaupungin Ystadin kujilla, kaduilla ja ravintoloissa.

Stora Karlsö at Gotland

Gotlanti on myös dekkarisaari!

Gotlantilainen Anna Jansson on kirjoittanut Maria Wern -dekkareiden ohella jännistyskirjoja myös lapsille.

Varaa online VisitSwedenin yhteistyökumppaneilta

Mainos:

Community of Sweden.com


Related member stories


Jäsenten parhaat valokuvat

A part of the official gateway to Sweden