|
|
|
|
Alkuperäiset skandinaavit
Skandinavian niemimaan pohjoisosassa elävät saamelaiset muodostavat Euroopan ainoan sekä yhden maailman pienimmistä alkuperäiskansoista. Saamelaisia on yhteensä n. 75.000 henkilöä, joista n. 20.000 elää Ruotsissa. Vaikkakin saamelaiset ovat monessa suhteessa osa nykyaikaista ruotsalaista yhteiskuntaa, he ylläpitävät samaan aikaan myös ylpeästi ja antaumuksella omaa kulttuuriaan ja perinteistä elämäntyyliään. Nykyajan saamelaiset ovat paljolti asettuneet aloilleen, mutta heidän paimentolaisperinteet näkyvät siinä, että monet perheet seuraavat yhä porolaumojaan tuntureille kesäksi.
 | Skandinavian niemimaan pohjoisosassa elävät saamelaiset kuuluvat maailman pienimpiin alkuperäiskansoihin. | | Photo:Staffan Widstrand |
Lapissa on jälkiä saamelaisasutuksesta jo jääkaudelta, n. 9.600 vuotta sitten. Alun perin saamelaiset olivat kalastajia ja metsästäjiä, jotka aloittivat porojenkasvatuksen isommassa mittakaavassa 1500-1600–luvuilla. Nykyään n. kymmenen prosenttia saamelaisista on poronhoitajia, jotka paimentavat laumojaan laajoilla alueilla kuten menneinä aikoina: Metsäalueilla talvisin ja kesäksi tunturiylängöille. Tosin nykyaikaiset apuvälineet kuten moottorikelkat, moottoripyörät ja helikopterit ovat tulleet avuksi tänä päivänä, koirien ja suksien sijasta.  | Porosta saa paljon materiaalia perinteiseen saamelaiseen pukeutumiseen. Photo: Wolfgang Greiner | |
Poronhoito lasketaan tärkeimmäksi kolmesta ”jalasta”, jolle perinteinen saamelaiskulttuuri nojaa tänään. Kaksi muuta jalkaa ovat saamenkieli ja saamelaiskäsityö. Perinteinen joiku on alkuperäistä saamelaista kansanmusiikkia, joka toimii samalla tärkeänä kieliperinteen kantajana. Valtava maa-alueen napapiirin pohjoispuolella Ruotsissa, Norjassa, Suomessa sekä Venäjällä Kuolan niemimaalla, kutsutaan nimellä Sapmi, ja tunnustetaan saamelaisten maana kaikissa näissä maissa. Kaikissa neljässä maassa on saamelaiskäräjät, joka kokoontuu Ruotsissa Kiirunassa. Toinen saamelaiskulttuurin keskus on Jokkmokk, jossa sijaitsee saamelaismuseo ja saamelaisopisto. Paikkakunta on myös kuuluisa vuosittain helmikuussa järjestettävistä talvimarkkinoistaan, jossa perinteinen saamelaiskulttuuri on vahvasti läsnä. Markkinat ovat vuosi vuodelta houkutelleet yhä isomman määrän kansainvälisiä vieraita. Pohjois-Ruotsissa ja Lapissa toimii useita matkanjärjestäjiä, jotka tarjoavat saamelaiselämyksiä kuten poroajeluita ja erilaisia retkiä matkailijoille.
|
|
|
|
|
|
|
Accommodation & Packages

Book online
About our online booking
|
|
|
|
|
|
|
This text is replaced by the Flash movie.
|
|
|
|